Keys of Grace

KUVITTELE TILA, JOSSA OLET TÄYSIN RENTOUTUNUT
OLE AIDOSTI JUURI SE, KUKA OLET
AVAUDU KOKEMAAN TÄYTENÄ TÄMÄ HETKI
ihmistyön ammattilainen
ja tunteiden alkemisti
MINUN TARINANI
(Yksi ihminen ei mahtuisi edes maapallon kokoiseen laatikkoon. Mutta tässä kokoonpuristettuna muutama sana siitä, mitä minä olen ollut, olen nyt ja mitä tulen mahdollisesti olemaan.)
Ihmisyys, syvä yhteys itseen, muihin ja elämään on aina kiehtonut minua syvästi. Herkkyyteni ja vahva tunne-elämäni on tukenut tätä intohimoani ja olen myös tarvinnut työkaluja vaihtelevien olotilojeni kanssa elämiseen. Upposin jo teininä filosofian, psykologian, ihmisen biologian ja parikymppisenä lisäksi esoterian ja henkisyyden maailmaan. Olenkin tehnyt ihmisläheistä työtä vuodesta 1998 mm. perhetyöstä IT-alan asiakaspalvelun asiantuntijuuteen, erityisluokalla
työskentelystä lastentarhanopettajuuteen. Oman hyvinvointialan yritykseni perustin vuonna 2007.
Toisten rinnalla kulkiessa oma kasvumatkani on ollut värikäs ja vaiherikas. Yritin itsemurhaa 21-vuotiaana väkivaltaisen avioliiton aikana. Tuo elämälle ja kuolemalle antautuminen syvensi käynnissä ollutta minuuden hajoamistani ja aiheutti henkisen heräämisen. Aloin saada voimakkaita rakkauden, tarkoituksen ja ykseyden kokemuksia, joissa minut ankkuroitiin onnen tunteeseen. 25 vuoden aikana onni on syventynyt suhteellisen pysyväksi autuuden tunteeksi ja jatkuvan sielutiedon
virraksi, vaikka edelleenkin olen keskenkasvuinen ihmiskompasteliija.
Menneisyyden minäni oli perfektionistisen vaativa sekä itselleni että muille, läheisriippuvainen miellyttäjä sekä rajaton ja ylikiltti terveiden tarpeideni tallaamisen ja uhrautumisen puoliammattilainen. Toisaalta monille omille toisia satuttavan ja itsekkään traumapohjaisen käyttäytymiseni puolille olin sokea. Valojenkin sytyttyä mielen tason oivallusten tuominen toimintaan on kestänyt pitkään. Itsevihani tervatynnyrin vastapainoksi olin syyllistämisen maestro. Jos marttyyriudesta jaettaisiin palkintoja, minulla olisi sellainen.
Tieni itseni todelliseen rakastamiseen sekä vastuunottoon omista tunteista, ajatuksista, teoista sekä elämän ulkoisista luomuksista on ollut pitkä ja mielenkiintoinen ja jatkuu tietysti edelleen, mutta levolllisemmin.
Lapseni ovat nuoria aikuisia ja asun nykyään Kasvajat-yhteisössä Pyhtäällä ja harjoittelen Kasvavan työkalujen ja rakenteen sisäistämistä. Hyväksyvän havainnoinnin lisäksi ne ovat minulle timanttisimpia ihmisenä kasvun sekä läsnäolevasta tilasta toimimisen ja elämäntehtävän aikaansaamisen välineitä, jotka olen 25 vuoden aikana löytänyt.
Olen siis entinen pään yhä uudelleen seinään lyöjä ja nykyinen syvän päädyn läpisukeltaja. Ilo olla elossa löytyy elämälle antautumisen ja oman osansa tekemisen tasapainosta. Ääriin menemisen pelosta vapaalta laajentuvalta kultaiselta keskitieltä.
Kaunein minusta koskaan käytetty ilmaisu tuli v. 2002 syntyneen poikani suusta hänen ollessaan alakouluikäinen: "Tähtivettä koko nainen."
LYHYT CV:
Valmentaja ja luontaisterapeutti. Työskennellyt vuodesta 1998 ihmisyyden parissa (mm. perhetyö, palvelukoordinaattori asiakaspalvelussa ICT-alalla, lastentarhanopettaja, oma hyvinvointialan yritys v. 2007 lähtien), intohimoja: tietoinen ihmisenä kasvu ja siihen liittyvien oivallusten saaminen sekä ihmisenä kasvun mallintaminen, luonto, Healing Art (runot, maalaukset), kirjoittaminen, vloggaaminen ja tärinä
KOULUTUKSET, KURSSIT JA VERKOSTOT:
Sosiaalikasvattaja (1995-1998, lähiopetus) (hyvin monipuolinen ja kokonaisvaltainen kehon, psyyken ja sosiaalisuuden koulutus)
Yleisen kirjallisuustieteen perusopinnot (v. 1999-2001)
Intialainen päähieronta-kurssi (v. 2006)
Koko vartalon intialainen ki-energiahieronta -kurssi (v. 2007)
Kuumakivihoidot (v. 2007, kurssi + itseopiskelu ulkomailta tilatuista opetusmateriaaleista)
Luontaisterapeutti, erikoistunut koko kehon refleksologiaan eli vuöhykeyetapiaan, 2 vuoden monimuoto-opiskelu (kokonaisvaltainen lähestymistapa: keho, psyyke, sielu, koulutus sisältää runsaasti anatomiaa, fysiologiaa, aivojen rakennetta ja toimintaa sekä refleksologian lisäksi useita erilaisia metodeja kuten EFT, v. 2008-2010)
Reiki 1 & 2 -kurssit (nämä kävin siis vasta muutama vuosi sen jälkeen, kun käsieni hoitokyky oli jo v. 2006 spontaanisti avautunut Oshana Energywork -liikemeditaatioharjoituksen aikana lasteni syntymän jälkeen)
Homeopatian alkeet ja värihoneopatia -kurssit (v. 2010)
Erilaisia taidekursseja (kirjoittaminen ja kuvataide) sekä taideterapian itseopiskelua
Luovan kirjoittamisen kurssi (v. 2014)
Öljyvärimaalaus-kurssi (v. 2016-17)
Vedic Art -kursseja (v. 2018-19)
Ykseyden oppikurssi -kokonaisuus Jaakko Muhosen lähiopetuksena pienryhmässä (v.2019)
Mana Movement -feminiinivoiman liikemeditaatio- ja tanssikurssi (v. 2023)
Taideterapia-kurssi käynnissä parhaillaan (v. 2023 -->)
Olen ollut mukana muun muassa Unesta Syntyneet -taitelijakollektiivissa sekä Luontaishoitoalan foorumissa. Tällä hetkellä asun Kasvajat ry:n yhteisössä Pyhtäällä, käytän heidän erinomaisia ihmisenä kasvun välineitään ja teen välillä vapaaehtoistöitä.
HARRASTUKSIA JA KIINNOSTUKSEN KOHTEITA:
Olen aina ollut hyvin yhteydessä luontoon. Vietin suuren osan lapsuuttani Urjalassa mummolan maatilalla, lähimetsissä ja rantamökillä. Nykyään vietän suuren osan ajastani luonnossa kävellen, juosten, retkeillen, vaeltaen, hiihtäen, kiipeillen ja retkiluistellen. Kesäisen olen paljon luonnonpuistossa asuntoautossani Ruusussa.
esi on minulle hyvin rakas ja parantava elementti. Se on vahvasti sidoksissa tunteisiin. Nautin vedestä sen kaikissa olomuodoissaan. Nykyään tunnen jopa sulautuvani veteen ja laajemminkin maailman meriin jo kastellessani varpaani.
Sieluni onkin päättänyt inkarnoitua kauniiseen tuhansien järvien maahan ja virallinen isän puolelta tuleva sukunimeni on Järvinen.
Aloin kirjoittaa runoja 14-vuotiaana ja silloin minulle tuli sielunimi-taiteilijanimi Julia Kuu, jolla signeerasin pöytälaatikkokirjoitukseni. Vaihdoin etunimeni Juliaksi 19-vuotiaana ja myöhemmin otin myös Kuu-nimen etunimekseni. V. 2015 vaihdoin myös yritykseni nimeksi Julia Kuu (ennen sitä ColorSpa). Rakastan myös kaikkia värejä ja sävyjä niin ulkoisessa ja sisäisessä maailmassani.
ITSE KÄYDYT TERAPIAT JA VERTAISTUKIKURSSIT:
Ratkaisukeskeinen vuoden terapia (v. 1998-99)
Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen (v. 2012, lapseni kävivät samalla lasten Taikuri-eroryhmän)
Eroseminaari (v. 2013)
Vuoden psykoterapia avioeron jälkeen (v. 2013-14)
AlAnon läheisten ryhmäkäyntejä (v. 2019)
Kahden vuoden taide- ja traumaterapia burnoutin jälkeen (v. 2018-2020)
Taideterapiaryhmä (v. 2022)
Useita uniryhmiä (v. 2013-2022)
Teen työtäni ammattilaisena, kanssasi yhdenvertaisena ihmisenä. Meillä jokaisella on oma tarina, oma kokemus- ja taitopakki takataskussa. Mielestäni ihmisyyden kasvumatkaa on tarkoitus tehdä yhdessä ja lempeän hyväksyvästi, itseä ja toisia arvostaen ja kunnioittaen. Kipua on meissä jokaisessa. Samalla, kun kasvaa, voi elää nauttien.
Sinun ja minun välissä on silta nimeltä Aitous.
Siinä lepäävät yhteinen jaettu ihmisyys
sekä tämä ikuisessa läsnäolevassa hetkessä asuva Rakkaus.






